Tukkoisuuden tunne kehossa – mistä se johtuu ja miten saada energia virtaamaan?

On hetkiä, jolloin mikään ei oikein liiku.

Ei ajatukset, ei keho, ei elämä eteenpäin.
Kaikki tuntuu vähän raskaalta, vähän tahmealta.
Kuin jokin olisi jumissa, mutta et oikein saa kiinni mikä.

Sitä voi kutsua tukkoisuudeksi.

Usein puhutaan energiasta kuin se olisi jotain mystistä, jotain mitä joko on tai ei ole. Todellisuudessa tukkoisuuden tunne on kuitenkin hyvin konkreettinen kokemus, joka näkyy ja tuntuu arjessa monella tasolla samaan aikaan. Se voi olla kehossa ilmenevää jäykkyyttä, hengityksen pinnallisuutta tai tunnetta siitä, ettei saa oikein kunnolla henkeä. Mielessä se voi näyttäytyä sumuna, aloittamisen vaikeutena tai jonkinlaisena pysähtyneisyytenä, jossa mikään ei tunnu etenevän, vaikka aikaa kuluu.

Usein se on kuitenkin vaikeasti sanoitettava tunne siitä, että jokin ei virtaa. Ikään kuin elämä olisi hetken aikaa menettänyt liikkeensä.

Tukkoisuus ei synny tyhjästä

Tukkoisuuden tunne ei yleensä ala yhdessä hetkessä, vaan kehon toiminta hidastuu vähitellen arjen keskellä. Se syntyy tilanteista, joissa oma keho unohtuu kun huomaat olevasi väsynyt, mutta jatkat silti, tai kun jokin tuntuu kehossa epämukavalta, mutta siirrät tunteen syrjään, koska ei ole aikaa pysähtyä.

Usein nämä hetket ovat niin pieniä, ettei niitä edes huomaa. Päivä vain jatkuu, tehtävät tulevat hoidettua ja ulospäin kaikki näyttää normaalilta. Mutta samaan aikaan keho rekisteröi kaiken: sen, milloin hengitys jää pinnalliseksi, milloin hartiat kiristyvät, milloin jokin tunne jää huomiotta eikä pääse liikkumaan ja vapautumaan.

Kun tätä tapahtuu riittävän pitkään, keho ei enää palaudu itsestään. Sen sijaan syntyy tunne, että jokin on ikään kuin kerrostunut kehoon. Ei yhtenä suurena asiana, vaan monena pienenä, jotka yhdessä alkavat tuntua jumina, kehon raskautena tai vaikeutena päästä liikkeelle.

Tukkoisuus ei siis ole irrallinen ongelma, vaan seuraus siitä, että kehon tuntemuksia on joutunut ohittamaan yhä uudelleen. Ja juuri siksi kehon avaaminen ei ala tekemällä enemmän, vaan fiksummin ja kehoa kuuntelemalla.

Mitä tukkoisuus yrittää kertoa?

Ehkä tärkein kysymys ei lopulta ole se, miten tukkoisuudesta pääsee eroon mahdollisimman nopeasti, vaan mitä se yrittää viestiä. Usein sen alla on tarve, joka on jäänyt huomaamatta: levon tarve, kuulluksi tulemisen tarve tai yksinkertaisesti tarve olla hetki ilman jatkuvaa tekemistä.

Kun tätä alkaa kuunnella, tukkoisuus ei ole enää pelkkä ongelma, vaan myös viesti. Ja joskus jo se, että pysähtyy hetkeksi kuuntelemaan ilman tarvetta korjata mitään, on ensimmäinen pieni liike siihen suuntaan, että jokin alkaa taas virrata.

Pysähtymällä virtaat

Virtaaminen ei aina tarkoita liikettä ulospäin. Joskus se alkaa siitä, että hetkeksi pysähtyy.

Pysähtyminen ei ole vain lepoa tai tauko tekemisestä, vaan se on tapa raivata tilaa sille, mikä on jo olemassa, mutta jäänyt huomaamatta. Kun hidastaa riittävästi, alkaa nähdä tarkemmin mitä oikeastaan ajattelee, miltä kehossa tuntuu, mikä kaipaa huomiota juuri nyt.

Usein juuri tässä kohdassa tapahtuu pieni mutta merkityksellinen muutos. Kun ei enää puske eteenpäin tai yritä jättää tunteet huomiotta, jokin alkaa liikkua itsestään. Ei pakottamalla, vaan siksi, että sille syntyy tilaa.

Pysähtyminen voi tuntua aluksi ristiriitaiselta, varsinkin jos on tottunut siihen, että liike syntyy tekemisestä. Mutta usein juuri pysähtymällä alkaa syntyä uudenlaista virtausta, sellaista, joka ei perustu ponnisteluun vaan siihen, että jokin saa vihdoin alkaa liikkumaan.

Kaiken ei kuulu virrata koko ajan

Ajatus jatkuvasta virtauksesta voi itsessäänkin muuttua painostavaksi. Ikään kuin kehon ja mielen pitäisi olla koko ajan avoimia, kevyitä ja eteenpäin suuntautuvia. Todellisuudessa keho toimii sykleissä ja myös pysähtyneisyydellä on oma paikkansa.

Joskus tukkoisuuden tunne on tapa suojata kehoa, hidastaa ja rajata. Se voi syntyä tilanteessa, jossa kuormitusta on ollut liikaa tai jokin sisäinen prosessi tarvitsee enemmän tilaa kuin mitä arjessa on ollut mahdollista antaa. Silloin keho ei niinkään “mene rikki”, vaan tekee sen, mitä osaa: vähentää liikettä, jotta kokonaisuus ei kuormitu enempää.

Tämä voi tuntua turhauttavalta, mutta näkökulman muutos auttaa. Tukkoisuus ei ole pelkkä este, vaan myös merkki siitä, että jokin osa sinussa yrittää pitää sinusta huolta, vaikka se tapa ei aina tunnu mukavalta.

Miksi mikään ei tunnu miltään?

Yksi tukkoisuuden muoto on turtumus, joka voi olla hämmentävä kokemus juuri siksi, ettei siinä ole selkeää pahaa oloa. Pikemminkin kyse on jonkinlaisesta tunteiden vaimenemisesta, jossa asiat eivät herätä oikein mitään. Asiat, jotka ennen tuntuivat merkityksellisiltä tai ilahduttavilta, eivät kosketa samalla tavalla ja oma keho voi tuntua vieraalta.

Tämäkin liittyy usein kuormitukseen. Kun hermosto joutuu käsittelemään liikaa liian pitkään, se voi suojatakseen itseään vähentää aistimista ja tuntemista. Se ei ole merkki siitä, että jotain puuttuisi, vaan siitä, että järjestelmä yrittää selviytyä tilanteesta parhaalla mahdollisella tavalla.

Virtaus ei palaudu pakottamalla

Moni meistä yrittää lisätä liikettä silloin, kun jokin tuntuu pysähtyneeltä. Se on luonnollinen reaktio: tehdä enemmän, yrittää vähän kovemmin ja saada asiat taas rullaamaan.

Mutta virtaus ei yleensä synny lisäämällä painetta. Se syntyy, kun jännite alkaa purkautua.

Keho ei avaudu käskemällä, vaan kokemalla, että se voi pehmetä. Siksi pienet, lempeät asiat toimivat usein paremmin kuin suuret muutokset. Kun vaatimukset vähenevät edes hetkeksi, syntyy tilaa, jossa liike voi palata takaisin omalla tavallaan.

Kehon kautta takaisin liikkeeseen

Viime aikoina olen itse huomannut, että keho kaipaa myös konkreettista liikettä palautuakseen takaisin virtaavampaan tilaan. Vaikka juuri kirjoitin pysähtymisen ja vapaan tilan luomisen tärkeydesrä, ei se tunnu yksin riittävän, vaan kehon kautta asiaa lähestyminen on tuonut kehoon aivan toisenlaista pehmeyttä.

Olen ottanut kevään myötä aamuihini mukaan lymfahieronnan ja kehon lempeän liikuttelun ja jo muutaman viikon jälkeen huomasin selkeän eron. Aamut eivät tunnu enää yhtä raskailta, keho herää helpommin ja sellainen yleinen tukkoisuuden tunne on alkanut vähitellen hellittää. Erityisesti turvotus on vähentynyt ja ylävartalon lihakset pehmenneet.

Teen itse Fatima Witickin jakamaa lymfajumppaa:

Fatiman aamun lymfahieronta (järjestys)
Tee hieronta kevyesti sivelemällä, hieromalla ja taputtelemalla tässä järjestyksessä:

1. Solisluut: Aloita avaamalla solisluun kuopat sivelemällä solisluiden molemmin puolin.

2. Kaula: Sivele kevyesti kaulan aluetta.

3. Kainalot: Pumppaa ja hiero kainaloiden aluetta.

4. Vatsa: Hiero vatsan aluetta.

5. Nivustaipeet: Käsittele nivusten alue.

6. Polvitaipeet: Sivele polvitaipeet.

7. Viimeistely: Pompi kevyesti n. 1 minuutti ja käy kävelyllä (ainakin 10 min) tehostaaksesi vaikutusta.

   Voit myös sivelyn lisäksi taputella kaikki pisteet.
   Tässä linkki Fatiman ihanaan jumppaan.

Itse olen tehnyt tämän jumpan heti aamulla aamupesun jälkeen.

Samalla syntyy selkeämpi yhteys omaan oloon. Kun pysähdyn aamulla koskettamaan ja liikuttamaan kehoa rauhassa, huomaan paremmin, missä tuntuu kireyttä ja missä taas kevyemmältä. Keho ei ole enää vain taustalla mukana, vaan jotain, jota kuuntelen aktiivisesti ja johon voin myös vaikuttaa pienillä teoilla.

Kevät tuntuu erityisen luontevalta ajalta aloittaa kehon herättely ja virtaamisen vahvistaminen. Valon lisääntyessä kehokin alkaa herätä talven jäljiltä. Silloin pienikin liike voi olla yllättävän merkityksellinen alku saada keho taas avautumaan.